3 x isä

Emonen: Pienten tyttöjen isi

Pienten tyttöjemme isi on ollut isänä hieman päälle 2,5 vuotta ja niistä vähän yli vuoden kahden tytön isinä. Isi on tytöille toinen maailman navoista, jonka jalkaan juostaan kiinni isin tullessa töistä ja jolle tuodaan kirja toisensa perään luettavaksi.



Isin kanssa on ihan parasta riehua iltaisin, mutta hienoa on myös tehdä viikonloppuisin palapelejä rusinakipon äärellä, seikkailla ulos katsomaan tähtiä tai rakentaa palikoista koteja pupulle tai ankalle. Isin auto on huippupaikka, sillä siellä saa aina kuunnella Titi-nallea!



Kuvat ovat vuoden takaa ja on hauska huomata, kuinka paljon asioita on tapahtunut vuodessa. Vuosi sitten kuopus pötkötti paikoillaan ja saattoi hymyillä isille tämän tullessa kotiin. Nyt hänkin rynnii leluesteiden yli ja kiitää isin jalkaan. Kun isi tulee kotiin, syliin on päästävä heti eikä kohta! Esikoinen taas puuhasteli vuosi sitten isin kanssa jo paljon, mutta nyt mukaan on tullut puhe: isin tullessa kotiin on hienoa päästä kertomaan, minkä uuden sanan on oppinut! Hienoa on myös, kun isi selittää ja kertoo asioista - tyttö kuuntelee todella tarkkaavaisesti selitykset ja tiivistää asian hienosti  muutamaan sanaan.

On kiva nähdä, kuinka tärkeä isi on tytöille. Vaikka pikkulapsiperheen arki on usein kiireistä, väsyttävää ja raskastakin ja vaikka töiden ja perheen yhdistäminen tuntuu toisinaan hankalalta, on hienoa huomata, että tytöillä on hyvä suhde isäänsä ja työpäivän päättyminen on heille valtavan iso juttu. Parasta on, kun isi on kotona tai jos pääsee "iti pukaaaaaan!".


Heidi: Kolmen pienen isi

Kuutisen vuotta sitten jouluaaton aattona, kun muu Suomi oli paistamassa kinkkua, meistä tuli äiti ja isä. Tänään aamulla viidentenä isänpäivänä isä sai rutistuksen ja suurella rakkaudella tehdyt lahjat kolmelta pieneltä.



Meillä on tapana laulaa ja viedä aamupala isälle sänkyyn näin juhlapäivän kunniaksi. Se palo, joka lapsen silmissä loistaa, kun isä avaa hänen omin pikkukätösin tekemää lahjaa ja isän onnellinen, vähän jännittynyt hymy kasvoilla - täydellistä.



Arkena yhteinen aika on välillä kortilla, mutta viikonloppuisin on aikaa puuhata koko perheen voimin. Lasten mielestä parasta on, kun isi on kotona ja antaa pelata Nintendoa tai opettaa sirkustemppuja.


Taina: Miehen malli kahdelle pojalle


Pikkulapsivuosista tuntuu kuluneen aikaa, kun esikoinen on jo kuudentoista, ja kuopuskin kaksitoista. Teini on ollut koko viikonlopun leireilemässä, ja tämä taitaa olla ensimmäinen isänpäivä lasten syntymän jälkeen, kun emme ole olleet yhdessä koossa heti isänpäivän aamuna. Erilainen isänpäivä.

Olen todella kiitollinen edesmenneelle appiukolleni siitä, millaisen miehen mallin hän on antanut lapsilleen.<3 Hän oli lämmin, välittävä ja läsnä lastensa elämässä. Ihan poikkeuksellista oli, että hän osallistui aktiivisesti kotitöihin ja laittoi ruokaa, mitä monetkaan 30-luvulla syntyneet miehet eivät tee tai ole tehneet. Näistä lähtökohdista minua ja lapsia on onnistanut, sillä mieheni on saanut kodistaan erinomaiset eväät olla isä.


 

Perheen ainoana naisena minua kohdellaan ihan erityisen kauniisti, siksi olen hyvin luottavainen, että lapsemme osaavat aikuistuttuaan olla hyviä ja arvostavia kumppaneita puolisoilleen. Pojilla on tietenkin isänsä kanssa ihan omia juttuja, useimmiten ne liittyvät urheiluun tai tekniikkaan. Pienempänä isä oli se, joka sai iltavillit aikaiseksi...Tiedättehän, isät on ihan parhaita riehumiskavereita!

Oikein mukavaa isänpäivää!

12 kommenttia:

  1. Niin tärkeät isät!
    Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille teille!

    VastaaPoista
  2. Ihanat jutut iseistä ♥
    Taina - yhden miehen vaimona ja kolmen pojan äitinä I so feel You ♥ saa kyllä nauttia miesten huomiosta :) 2,5veekin toteaa peilin edessä, kun yritän itseäni ehostaa 'äiti aunis'.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä pikku hurmuri ♥ :)

      Poista
    2. Oi, ihanaa, sillä tuo on sitä aidointa ihailua ja rakkautta!<3

      On tässä paljon hyvää, kun saa olla perheen ainoa prinsessa ja kuningatar, vaikka välillä mä suren sitä, etten pääse jakamaan tyttöjen juttuja oman tyttären kanssa.:)

      Poista
  3. Olette kirjoittaneet todella lämmittävät tarinat isän roolista perheessä. Kiitos siitä.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!<3 Isä oli mulle lapsenakin tosi tärkeä, ja nyt sitten lasteni isä on ihan hirmu tärkeä, ja luulen ja toivon, että he myös tietävät sen.:)

      Poista
  4. Ihana blogiteksti, myöhästyneet isänpäiväonnittelut kaikille! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!<3 Tällaista maanantaiarkea tänne, tiedäthän.;D

      Poista
  5. aivan ihana tuo sylikuva jossa kaikki lapset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenina. ♥ Yritettiin ottaa meistä perhepotrettia, mutta helpommin sanottu kuin tehty! Kuinka saada viisi ihmistä pitämään yhtaikaa naama suht peruslukemilla ja katsomaan kameraan? Ei vissiin mitenkään. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, vastaamme siihen varmasti! :)