3 x jouluinen tuoksu

Joulukuussa Pienen teehetken teemakuukaudessa kerätään postauksia aiheella DIY joulu. Mukaan osallistumaan pääset täällä! :)

Emonen: Piparkakkuja ja joulumausteita

Näin joulunalla meillä tuoksuu tee ja erilaiset ruoat. Hyasinttikin on matkalla kotiin, mutta epäviherpeukalona pelaan sen kanssa varman päälle ja hankin vasta aivan lähellä joulua.


Tänä vuonna pakastin piparkakkutaikinaa, sillä viime vuoden monen tunnin projekti oli vielä tuoreena muistissa. Pakastaminen kannatti - pieni taikinapalanen suli jääkaapissa nopeasti ja kolme pellillistä oli aivan sopiva määrä kerralla leivottavaksi.


Piparkakut toivat kotiin jouluntuoksua ja ulkoa oli ihana tulla sisälle joulumausteiseen kotiin. Piparkakuista en lopulta ehtinyt ottaa kuvaa, mutta innostuin pitkästä aikaa kasaamaan piparkakkutaloa. Se pysyy pystyssä, vaikka hetken jo näyttikin pahalta!

Taina: Kuusen tuoksu on tärkein

Aikuisiällä kuusesta on tullut minulle kaikkein tärkein joulukoriste. Kaipa se lapsenakin oli, muistan, että äiti ja isä eivät toisinaan olisi halunneet ostaa kuusta, mutta me lapset sitä kovasti aina toivottiin. Vanhalla kaitafilmillä näkyy säälittävä, puolimetrinen, kuusi ja juhlapaikalla tietenkin. Se saa aikaan hysteerisen naurukohtauksen. Oli aika paljon vaatimattomampaa silloin 70-luvun lopulla...




Nämä kuusesta napsimani kuvat ovat kesähuoneen joulukuusesta, joka saa ollakin perinteinen metsäkuusi. Sisällä meillä on ollut vuosia aina jalokuusi. Siinä on melkein pelkästään hyviä puolia: neulaset ja runko eivät pistele, joten sitä on helpompi käsitellä. Tuoksu on sama kuin metsäkuusessa. Neulaset pysyvät paremmin, yleensä jalokuusi ei varise juuri ollenkaan. Huono puoli on paksu runko, jota on vaikea saada mahtumaan suureenkaan kuusenjalkaan.




Kävimme eilen paitsi haaveilemassa järvenrantatonteista, ostamassa jalokuusen. Heti kuusen autoon saatuamme totesin, että ihana kuusen tuoksu! Kuusi odottaa vielä ulkona paketissa sisälle tuomista. Kun koti on tiistaina siivottu puhtaaksi, kannetaan kuusi sisään. Yritän malttaa vielä odottaa!


Heidi: Hurmaava hyasintti


Ostin pari viikkoa sitten muutaman hyasintin ja tänään aamulla niistä vihdoin leijaili kotiin joulun tuoksu. Ihanaa, kun koti on siivottu ja valmis jouluun jo näin hyvissä ajoin - siitä on kiittäminen meidän 6-vuotiasta joululahjaa, jonka synttäreitä juhlitaan aina näin joulun alla.


Katsokaa nyt noita kauniin valkoisia kukkia!


Yksi sinteistä kasvatti näemmä kaksi kukkavartta - käy mulle, mitä enemmän tuoksua sen parempi! Äsken huomasin muuten yhden hyasinteista kadonneen. Arvasin kyllä heti, mitä on käynyt ja löysin kukkasen tv-tason takaa. Tuo paperipussi on liian kevyt, eikä jaksa pitää enää varren venähdettyä pituutta sinttiä pystyssä.

Ihanaa joulun odotusta ♥

3 x joulukortit

Heidi: Kerrankin ajoissa


Ruusumäessä on kuluneella viikolla askarreltu useaan otteeseen joulukortteja ja pikkuhiljaa taitaa olla tarvittava määrä kortteja kasassa. Viime vuonna korttien lähetys jäi lähes kokonaan välistä ja joinakin vuosina olen turvautunut kaupan kortteihin, mutta tänä vuonna halusin tehdä alusta asti itse. Meillä asuu eskari-ikäinen askarteluhirmu, joten yksin ei ole tarvinnut kortteja väsätä. Ruusumäestä voit käydä kurkkaamassa millaisia kortteja eskari- ja kerhotädeille on lähdössä.


Vielä olisi yksi kortti-idea takataskussa, mutta taidan säästää sen suosiolla ensi jouluun.

Taina: Onneksi on Pinterest!

Olin jo hyvissä ajoin etsinyt ideoita joulukortteihin lähinnä Pinterestistä ja valinnutkin korttimallin, johon oli tarkoitus taitella paperitähti, jonka voi kortista irrottaa vaikkapa joulukuusenkoristeeksi. Yhden lauantai-illan taittelin tähtiä, mutta yhdestä paperista taiteltavat tähdet oli kaikissa ohjeissa tehty valkoisesta paperista. What! Ihan joka kerta tipahdin loppuvaiheessa ohjetta, vaikka kokeilin kahta erilaista ohjetta, joilla sai saman tähden aikaiseksi. Plään b käyttöön, ja uutta ideaa etsimään! Kiva idea löytyikin aika nopeasti, siinä viehätti erityisesti kolmiulotteisuus, jota lisäsin käyttämällä 3d-tarralappuja.

 


Pinterestin mallikortti oli tehty isommalla kuvioleikkurilla kuin nämä omani. Valitettavasti kuusta ja poroa en löytänyt isompana, jolla olisi päässyt pahvin reunasta syvemmälle. Ideana on rei´ittää korttipohja, liimata osa leikatuista kuvoista kuva-aukkojen kanssa lomittain ja liimata taustalle kuviopaperi. Alkuperäisessä oli vielä suurempi valkoinen korttipohja kuviopaperin alla, mutta minä taidan jättää sen suosiolla liimaamatta, sillä kuviopaperi on valkoista toiselta puolelta. Tekstit kirjoitan tällä kertaa käsin niin, että se ulottuu kortin reunasta reunaan. Jotain tuohon porojen ja kuusien päälle täytyy liimata, mutta nämä tähtitarrat eivät näytä pysyvän kiinni alustassa.:)

Emonen: Kortit lasten kanssa

Olen viime vuosina kovasti tasapainoillut joulukorteissa omatekemän ja lasten kanssa tehdyn välillä. Toisaalta haluaisin tehdä kortit ihan vain itse, mutta toisaalta haluan ottaa siihen myös tytöt mukaan. Viime vuonna tein taaperon kanssa tonttu & kuusi -kortteja ja sitä edellisenä vuonna vauvan kanssa joulupalloja ja -kynttilöitä. Tänä vuonna askarteluun osallistui kaksi taaperoa, joille piti keksiä sopivaa tekemistä.


Teimme siis hyasintteja. :D Näin korttien valmistuttua muuttaisin pari juttua, mutta näillä mennään tänä vuonna!

Isompi tytöistä rypisteli silkkipaperia ja liimaili ne viivan päälle kukaksi. Joihinkin kortteihin hän myös lisäsi tähtiä ruukkuihin. Pienempi sen sijaan pääsi maalailemaan vesiväreillä, ja palasia niistä maalailuista löytyy tarrojen taustalta. Tarrakuvat on kiinnitetty korttipohjaan teippityynyllä, vaikkei kuvissa tasoeroa huomaakaan.



Kortteihin tulee vielä tekstit sisäsivulle, mutta asia on vasta luonnosvaiheessa. Olen istunut pari iltaa Googlen kuvahaun edessä ja alan pikkuhiljaa päästä jyvälle koukeroista!

LÄMPÖÄ marraskuulta

Marraskuussa keräsimme teemakuukaudessa lämpöön liittyviä postauksia ja tällaisia erilaisia lämpimiä juttuja siellä jaettiin! :)


Toivon Vintiltä -blogissa on neulottu ihania lämpimiä huiveja! Tuohon huiviin käytetty lanka on muuten peräisin lähitilalta ja näyttää kerässä ollessaan superpehmeältä. :) Käy kurkkaamassa täältä, millainen kaunis raitahuivi Toivon Vintillä on myös valmistunut!


Vaapulassa puolestaan on neulottu villasukkia - pirteät raidalliset sekä kauniit violetit, joissa on tehty varsi kierreneuleella. Mielenkiintoinen idea! Lisää Vaapulan lämpimiä töitä löytyy täältä.


Myös Tipulan marraskuun lämpö liittyi käsitöihin ja siellä virkattiin tossut isoäidinneliöistä. Näissä ei varpaat palele eikä mieli mustene! Ohje tossuihin löytyy täältä.


Mansikkatilan mailla sen sijaan muisteltiin lämmöllä lapsuuden jouluja. Kurkkaa täältä, mitä joululahjapaketeista paljastuikaan vuonna 1982! :)


Ruusumäellä puolestaan tunnelmoitiin lämpimän kynttilän valossa. Tuikkukippo on kirpparilöytö ja lämmittää varmasti myös mieltä. :) Täältä löytyy myös hyvä vinkki muillekin Kastehelmien ystäville!

. . . . .

Kiitos kaikille marraskuun teemakuukauteen osallistuneille! Kiva, että jaoitte lämpöä kanssamme! :) Joulukuun teema on DIY joulu, joten tänne voi käydä linkittämässä jouluisia diy-ideoita!

3 x jouluinspiraatio

Taina: Kukilla joulutunnelmaa

Inspiraatio, se voi yllättää kuten eilen illalla ihan äkkiarvaamatta, kun aloin lämmittämään glögiä. Hetken sai glögi jäähtyäkin, sillä ehdin välissä mm. käymään pihalla kaivelemassa sammalta olohuoneen asetelmaan...




Perjantaikukkasten sijaan hain tänään Villiviinistä yhden lehdettömän jouluruusun ja yhden lankaköynnöksen ajatuksena laittaa yhteen asetelmaan. Kukkien seuraksi hain vähän lisää sammalta ja isot kävyt käpykulhosta. Aika kiva tuli, ja toivottavasti kestää myös!Mallailin asetelmaa kirjastoonkin, mutta koska keittiössä tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa, sai astelma paikan keittiön pöydältä.

Heidi: Jouluisia askarteluja

Ensimmäisen adventin inspiroimana väkersin lapsille nopean joulukalenterin. Blogistani löytyy siihen ohjeet. Meillä ainakin lasketaan öitä, milloin saa avata ensimmäisen luukun. 25 yötä jouluun - minä niin nautin tästä odotuksesta!


Emonen: Jouluinspiraatiota etsimässä

Tipulassa on flunssailtu viime viikolla ja jouluinspiraatiokin on muun kiireen keskellä hieman kadonnut. Tyttöjen joulukalenteri on sentään valmiiksi mietitty, mutta moni muu jouluinen asia on jäänyt tekemättä. Eilen kuitenkin pääsin sytyttämään ensimmäisen adventtikynttilän ja sen äärellä pakkasesta sulatettua maustekakkua syödessä melkein saavutimme joulutunnelman!


Aikomuksena oli laittaa ensimmäisenä adventtina jouluvaloja paikoilleen ja kenties muutama koristekin. Aikomus jäi aikomukseksi, mutta olohuoneessa sentään on jo toista viikkoa jouluvaloin koristeltu sypressi. Joulukuusi ei oikein mahdu meille, joten tänä vuonna sypressi saa sijaistaa sitä.


Vaikka tekemättömät joululahjat ja -valmistelut hieman painavatkin mielessä, olen iltaisin viihtynyt television edessä ihan vain olemassa. Siitä kai joulunodotuksessa lopulta onkin kyse, rauhoittumisesta ja hiljentymisestä. Kun vain itsekin sisäistäisi asian kunnolla!


Mukavaa joulunodotusta ja huomenna alkavaa joulukuuta! :)

3 x adventtikynttelikkö

Heidi: Kynttilänjalka betonista


Uskomatonta - enää viikko ensimmäiseen adventtiin! Tein viime kesänä betonisen kynttilänjalan adventteja ajatellen ja nyt oli aika koristaa se. Muutamalla puolukanvarvulla ja hopeisilla numeroilla siitä tuli mielestäni mukavan pelkistetty. Ajatus oli, että pelkät kynttilät olisivat riittäneet, mutta ensimmäisen betoniaskarteluni lopputulos ei ollut ihan toivotunlainen. Varpujen tehtävä on siis peittää kauneusvirheet.


Toivon, että varvut kestävät aattoon asti kauniina. Ilmeisesti niitä kannattaa suihkutella kerran viikossa.


Taina: Betoniset numerot

Lähdin etsimään ideaa adventtikynttelikköön Pinterestistä, ja löysinkin kaksi kuvaa betonisista numeroista, joissa oli kynttilät. Ihana idea! Sitä oli pakko lähteä kokeilemaan, vaikken ole koskaan itse tehnyt varsinaisesti betonitöitä.




Sen verran koukuttavaa touhua, että voisin kuvitella kokeilevani jotain muutakin kesällä, kun tätä voi tehdä ulkona. Tarkemmat ohjeet ja työvaiheet kynttelikön valmistamiseen löydät blogistani. Yhdessä illassa tulee valmista, joten jos innostuit, hyvin ehtii vielä! Kuvia varten halusin sytyttää kynttilätkin. Ei millään malttaisi odottaa viikkoa, että oikeasti saa sytyttää ykkösen.:)

Emonen: Värikkäät adventtikynttilät

Meillä ei ole aikaisempina vuosina ollut adventtikynttilöitä, mutta tänä vuonna halusin viimein sellaiset. Koska kodistamme löytyy muutenkin violettia, oranssia ja fuksiaa, päätin etsiä väreihin sopivat kynttilätkin.



Kynttilät ovat Finnmarin kauniita pöytäkynttilöitä ja adventtinumerot niihin löytyivät Indiskan alennuspöydästä. Haaveena oli löytää hieman erilainen alusta kynttilöille, mutta ainakaan vielä ei sopivaa näkynyt missään. Lintutarjotin alkoi kuitenkin miellyttää jo omaa silmää sen verran, että ehkä se jää pysyvästi kynttilöiden alle jouluun asti. :)


Nyt kynttilöiden kaverina on kiviä, mutta katsotaan, tulisiko tilalle kenties havuja lähempänä joulua. Myös nuo Heidin puolukanvarvut näyttävät hienoilta!


Poltatteko te adventtikynttilöitä?
Millaisia kynttilöitä teiltä löytyy? :)

Marraskuuta on muuten vielä viikko jäljellä, joten vielä ehtii osallistua teemakuukauteen. Jos siis olet marraskuun aikana kirjoitellut jostain lämpöön liittyvästä aiheesta, tervetuloa jakamaan postauksesi tänne! :)

Istutusten päivitys



3 x callunat -postauksessa etuportaan ruukuissa koreili vielä kurpisat jäänteenä halloweenista. Olen tainnut mainitakin, että yleensä mun ruukkuistutuksissa tapahtuu muutosta vähitellen. Usein koko istutus taitaa uusiutua yhdellä kertaa vain kesän alussa. Lankaköynnös sinnittelee edelleen toisessa ulkoruukussa ja callunat sekä kataja voivat hyvin. Näiden lisäksi kurpisoiden tilalle istutin viikonloppuna hopealankaa ja jouluruusut.







Nyt istutukset näyttävät jälleen kauniilta ja tuoreilta. Eikös tuon jouluruusun pitäisi kestää pientä pakkastakin! Elän toivossa, että näillä istutuksilla pärjätään taas hyvän matkaa eteenpäin, jos nyt ei kovia pakkasia ole tulossa.

Taina


3 x sunnuntaina

Taina: Kotoisaa oleilua

Meidän perheestä minä olen se aamuvirkku, joka herää ensimmäisenä. Nautin erityisesti viikonloppuaamujen omista hetkistä, jolloin esim. lueskelen lehtiä tai blogeja, oion hieman paikkoja, toisinaan sytytän tulet takkaan ja syksyisin polttelen kynttilöitä sydämeni kyllyydestä. Tänä sunnuntaina heräsin joskus puoli kahdeksan aikaan, kun sade rummutti makuuhuoneen ikkunapeltiin. Ihan hyvä hetki herätä, sillä sain nautiskella aamun hiljaisuudesta pari tuntia ennen muiden heräämistä.

Ensi töikseni kipaisinkin kesähuoneeseen hakemaan lampaantaljoja keittiön tuoleille. Piti tehdä se jo eilen, mutten jaksanut iltapimeällä lähteä enää ulos. Sain eilen viimeisenkin Bonanza-tuolin maalattua, joten siitä tuli sitten olo, että pitää ne taljat hakea.:) Melkein toivoisin, että olisi omat taljat keittiöön, ja omat kesähuoneeseen, mutta nyt mennään näillä, mitä on. Osa noista taljoista on todella isoja näihin tuoleihin, kuten kuvasta näkyy.




Aamupäivään sisältyi hieman siivoilua. kuten tasoilla ajelehtivien tavaroiden paikoilleen laittamista ja tiskikoneen tyhjennys, joka normaalisti on poikien hommia. Keittiön pöydälle rakentelin asetelmaa ja sitten maltoin viimein aamupalalle ryhtyä...

Osan aamupäivästä käytin blogipostauksen kirjoittamiseen ja otin myös kuvia tulevia blogijuttuja varten. Valoa oli juuri ja juuri riittävästi kuvaamiseen.


Ruuaksi laitoin hampurilaisia, pihvit valmistuivat nopeasti uunissa. Ruuan jälkeen päätimme vihdoin hoitaa kesähuoneen ovessa olevan reiän tukkimisen. Ostin jokin aika sitten kolkuttimen, jonka maalasin mustaksi. Mies kiinnitti vanhaan, harmahtavaan laudanpalaseen, ja koko systeemin kesähuoneen oveen, reiän kohdalle.



Käväisimme mieheni kanssa myös kaupungilla kahvilla ja parissa askartelukaupassa etsimässä tarpeita tulevaa adventtikynttikköä varten. Olin yllättynyt, että mieheni osallistui etsintääni erittäin auttavaisesti!;D En löytänyt kaipaamaani, pitää kai ryhtyä Pelle Pelottomaksi..Harmittaa, sillä oli tarkoitus toteuttaa askartelut tänään pois päiväjärjestyksestä.

Illalla on vielä luvassa lisää ruuanlaittoa ja todennäköisesti pyykinpesukoneen laulattamista. Sunnuntai on mulle yleensä pyykkipäivä. Sunnuntai-illan päättää puolituntinen Solsidania ja tunti Siltaa telkkarista. Yleensä molemmat on pakko katsoa heti, vaikka Silta tuleekin aika turkasen myöhään.


Emonen: Viikon latautumispäivä

Odotan viikonloppua aina kovasti, sillä silloin saan kiireisen ja usein väsyttävän arkiviikon jälkeen nukkua päiväunet. Eilinen päivä kului käsityömessuilla, joten sunnuntaina sain ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten ja nukkua hieman univelkoja pois.


Herättyäni oli Miehen vuoro viettää vapaahetkeä, joten pikaisen tiskauksen jälkeen ihmettelimme esikoisen kanssa tämän "pikkukotia" ja eväiden valmistusta Pupulle. Söimme välipalaa ja hörppäsin samalla mukillisen kaakaota. Periaatteessahan olen herkkulakossa, mutta nyt taisin löytää herkkuhiiren mentävän kolon!



Iltapäivällä saimme kylään kauan odotetun vieraan: tytöille koko ajan tärkeämmän ja tärkeämmän tädin, siskoni. Oli kiva vaihtaa kuulumisia teemukillisen äärellä ja seurata tyttöjen touhotusta!


Vaikka usein viikonloput menevät hurjan nopeasti, tällaiset hitaat päivät, jolloin ei ole mitään tärkeää tekemistä, ovat parhaita. Valitettavasti se on pois monesta muusta asiasta, sillä emme halua käyttää aikaa kaupoissa kiertelyyn (joka olisi aika oleellista, jotta pari järjestelyjuttua etenisi) tai sopia paljon kyläilyjä sekä lauantaille että sunnuntaille. Nyt kuitenkin mennään näin ja ehkä viimeistään parin vuoden päästä viikonloput ovat taas aktiivisempia! :)


Heidi: Epätavallinen sunnuntai

Yleensä nautin rauhallisista, ei mitään tekemistä -sunnuntaista, mutta tänään on tosiaan tehty kaikkea sunnuntaille epätyypillistä. Aamu alkoi talon siivoamisella, minkä jälkeen suuntasimme kaupoille joulupukkia katsomaan. Sen jälkeen alkoi odotus ja kysely "koska lähdetään?". Aivan täpinöissään silmät täynnä iloa ja intoa kolme tyttöä ja poika suuntasivat naapurikuntaan käsittämättömän huikealle ROBININ keikalle.


Kuva on tietysti onneton kännykkäräpsy, eikä anna oikeutta mahtavalle menolle, joka jatkui läpi shown. Tämä äiti hyppi kuin viimeistä päivää repparissa liki 20 kiloa, eikä tuntunut missään. Huomenna ehkä tuntuu, mutta oli se sitten sen arvoista!

Nyt sauna vetää kovasti puoleensa. Saunan jälkeen ajattelin herkutella juustoilla ja katsoa jakson Solsidania sohvan nurkassa - jotain normaalia edes tässä sunnuntaissa.


Tänään en ole ehtinyt kameran kanssa heilua, joten kuva vime tammikuulta. Joulukuusikin siellä taustalla tönöttää. Sisällä meillä ei vielä kuusta ole, mutta ulkona niitä loistaa kaksin kappalein. ;)

Nautinnollista alkavaa viikkoa!