3 x adventtikynttelikkö

Heidi: Kynttilänjalka betonista


Uskomatonta - enää viikko ensimmäiseen adventtiin! Tein viime kesänä betonisen kynttilänjalan adventteja ajatellen ja nyt oli aika koristaa se. Muutamalla puolukanvarvulla ja hopeisilla numeroilla siitä tuli mielestäni mukavan pelkistetty. Ajatus oli, että pelkät kynttilät olisivat riittäneet, mutta ensimmäisen betoniaskarteluni lopputulos ei ollut ihan toivotunlainen. Varpujen tehtävä on siis peittää kauneusvirheet.


Toivon, että varvut kestävät aattoon asti kauniina. Ilmeisesti niitä kannattaa suihkutella kerran viikossa.


Taina: Betoniset numerot

Lähdin etsimään ideaa adventtikynttelikköön Pinterestistä, ja löysinkin kaksi kuvaa betonisista numeroista, joissa oli kynttilät. Ihana idea! Sitä oli pakko lähteä kokeilemaan, vaikken ole koskaan itse tehnyt varsinaisesti betonitöitä.




Sen verran koukuttavaa touhua, että voisin kuvitella kokeilevani jotain muutakin kesällä, kun tätä voi tehdä ulkona. Tarkemmat ohjeet ja työvaiheet kynttelikön valmistamiseen löydät blogistani. Yhdessä illassa tulee valmista, joten jos innostuit, hyvin ehtii vielä! Kuvia varten halusin sytyttää kynttilätkin. Ei millään malttaisi odottaa viikkoa, että oikeasti saa sytyttää ykkösen.:)

Emonen: Värikkäät adventtikynttilät

Meillä ei ole aikaisempina vuosina ollut adventtikynttilöitä, mutta tänä vuonna halusin viimein sellaiset. Koska kodistamme löytyy muutenkin violettia, oranssia ja fuksiaa, päätin etsiä väreihin sopivat kynttilätkin.



Kynttilät ovat Finnmarin kauniita pöytäkynttilöitä ja adventtinumerot niihin löytyivät Indiskan alennuspöydästä. Haaveena oli löytää hieman erilainen alusta kynttilöille, mutta ainakaan vielä ei sopivaa näkynyt missään. Lintutarjotin alkoi kuitenkin miellyttää jo omaa silmää sen verran, että ehkä se jää pysyvästi kynttilöiden alle jouluun asti. :)


Nyt kynttilöiden kaverina on kiviä, mutta katsotaan, tulisiko tilalle kenties havuja lähempänä joulua. Myös nuo Heidin puolukanvarvut näyttävät hienoilta!


Poltatteko te adventtikynttilöitä?
Millaisia kynttilöitä teiltä löytyy? :)

Marraskuuta on muuten vielä viikko jäljellä, joten vielä ehtii osallistua teemakuukauteen. Jos siis olet marraskuun aikana kirjoitellut jostain lämpöön liittyvästä aiheesta, tervetuloa jakamaan postauksesi tänne! :)

6 kommenttia:

  1. Niin huippuhienoja kaikki!
    Betoni on idearikas materiaali ja aivan upeita tuo Heidin tyylikäs kynttelikkö ja Mansikkatilan mainio taideteos, josta eritoten olen ilahtunut!
    Numerot kynttilöissä ovat tosi kivat ja kynttilöissä saakin olla väriä niin kuin Emosella!
    Kyllä te tytöt osaatte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Susanna! Kaikenlaisia betonijuttuja olisi mielessä, mutta taidan suosiolla odottaa ensi kesää.

      Poista
  2. Hienoja adventtikynttilöitä, mutta erityisen ihanat on nuo betoniset numerot! Itsekin niitä katselin pinterestistä ja meinasin kokeilla sellaisia, mutta päädyin tällä kertaa kanelitangoilla vuorattuihin kynttilöihin. Niistä teinkin juuri postauksen omaan blogiini! :)

    meillaremontoidaanblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mullakin kävi mielessä kanelitankokynttilät - niistä tulee varmaan huumaava tuoksu!

      Poista
  3. Nuo betoniset kynttilänjalat ovat vallan mainioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tekisi mieli tehdä ulkotulille tuet betonista.

      Poista

Kiitos kommentistasi, vastaamme siihen varmasti! :)