Liebster Award haaste x 3


Saimme joulun alla Kepsakkaa elämää -blogista Liebster Award -haasteen. Kiitos haasteesta Kaisuli! Tässä meidän kolmen vastaukset kysymyksiisi. Päätimme, ettemme haasta nyt ketään erityisesti, mutta jos innostuit, niin nappaa haaste vapaasti mukaasi!:)

1. Millä tavalla hemmottelet itseäsi?

Taina: Arkena saatan poiketa töiden jälkeen tunnelmalliseen kahvilaan ja ottaa jonkun ihanan leivonnaisen kahvin seuraksi. Silloin tällöin tulee tehtyä sisustus- ja vaateostoksia hemmottelumielessä.

Emonen: Nautin pitkistä lämpimistä suihkuista, vaikka se onkin hyvin, hyvin huono juttu muun maailman kannalta.

Heidi: Ostan levyn lempisuklaatani eli Fazerinaa sekä lehtihyllyn houkuttelevimman sisustuslehden.





2. Mikä on mieli elokuvasi ja miksi?

Taina: Tähän on pakko vastata Toy Story 1, myös Monsterit Oy -elokuva kuuluvat aikaan, jolloin esikoinen katseli näitä toistuvasti, samalla ne oppi itsekin etu- ja takaperin.

Emonen: Mitään yhtä tiettyä lempparielokuvaa ei taida olla, mutta esimerkiksi Love Actually on pakko nähdä aina ennen joulua. :)

Heidi: Vaikea valinta. Näin juuri Mielensäpahoittajan ja itkin silmät päästäni - suomalainen, erilainen elokuva.

3. Mitä et voi vastustaa?

Taina: Huumoria. Elämässä pitää olla iloa.

Emonen: En voi vastustaa tyttärien halaamista tai suukottamista!

Heidi: Nukkumista. Yksi päivän parhaista hetkistä on painaa pää tyynyyn, kun koti on hiljentynyt päivän meluista.



4. Missä haluaisit kehittyä/tulla paremmaksi?

Taina: Monessakin asiassa! Ainakin haluaisin olla pitkäjänteisempi, haluan että asiat tapahtuvat nyt ja heti... 

Emonen: Läsnäolemisessa. On niin kovin helppoa miettiä omia juttuja, kun pitäisi keskittyä olennaiseen ja tähän hetkeen!

Heidi: Valokuvauksessa.






5. Unelmalomani viettäisin...?

Taina: Perheen kanssa jossain lämpimässä, missä olisi myös historiaa ja iloisia ihmisiä. Kuulostaa Kreikalta.;)

Emonen: Unelmalomassa olisi kaksi osaa: kaupunkiloma jossain ihanassa suomalaisessa kesäkaupungissa ja lisäksi mökkiloma hyvinvarustellussa mökissä rauhassa luonnonhelmassa.

Heidi: Yhdysvalloissa, jossakin lämpimässä ja leppoisassa osavaltiossa.





6. Teetkö uudenvuodenlupauksia?

Taina: Joskus nuorempana tein. Jos haluaa tehdä asiat toisin, kannattaa muutos aloittaa heti, eikä odottaa tammikuun ensimmäistä. 

Emonen: En varsinaisesti lupauksia, mutta sokerittoman tammi-helmikuun aloitin. 

Heidi: En tee. Olen Tainan kanssa samoilla linjoilla.




7. Jos saisit olla satuhahmo, mikä olisit?

Taina: Apua! Mietinnän jälkeen tuli mieleeni Elsa Beskowin tädit. Voisin olla heistä kuka vain, sillä tykkään leipomisesta, puutarhanhoidosta ja käsitöistä.:) 

Emonen: Haha, olisin jokin pieni ja söpö, iloinen ja huoleton otus! :D

Heidi: Joulupukin duuni olis siisti!

8. Oletko suunnitellut jonkin asian hankintaa, minkä?

Taina: Keittiön matto on ollut kovassa mietinnässä. Syksyllä hankkimani on kiva, mutta liian pieni. Olen kuitenkin tykännyt vuosien matottomuuden jälkeen siitä, että keittiön pöydän alla on matto. 

Emonen: Hmm... juuri nyt ei taida olla mitään akuuttia mielessä... Paitsi kutistemuovi! Siihen tekniikkaan haluaisin tutustua!

Heidi: Ehdin jo hankkia. Uuden sohvan olohuoneeseen siis.

9. Lempijuomasi?

Taina: Vesi 

Emonen: Vesi myös. :)

Heidi: Pepsi Max

10. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Taina: Perhe, ystävät, työ, luovuuden ilmaiseminen, luonnossa liikkuminen... 

Emonen: Perhe ja muut läheiset ihmiset.

Heidi: Perhe ja läheiset. Kun lapseni sanovat "Äiti, mää lakattan tua!".





11. Mikä on maailman hienoin/tärkein sana?

Taina: Rakkaus<3

Emonen: Tällä hetkellä se taitaa olla äiti, jonka molemmat tytöt ovat viime aikoina oppineet sanomaan ihan oikein. Lisäksi on paljon Tipusen käyttämiä hellyyttäviä sanoja, jotka ovat juuri nyt lähellä sydäntäni. Esimerkiksi vavupiippu on mielestäni supersöpö kuten myös ajatus pikkutotin takana (pikkukoti eli pesä, joka voi olla missä vain - esimerkiksi äidin jalkojen alla, kun makoilen sohvalla jalat koukussa).

Heidi: Anteeksi.

Suloista sunnuntaita!



4 kommenttia:

  1. Voi kuinka olikin hauskaa lukea kolmet vastaukset kerralla!
    Ja kivat kuvat olette saaneet mukaan!
    Leppoisaa tammikuuta kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Tätä oli itse asiassa hauska tehtdä ja lukea sitten Heidin ja Emosen vastaukset.:)
      Aurinkoisia tammikuunpäiviä sinulle!<3

      Poista
  2. Ihana kolmikko olette ♥ Suloista sunnuntaita teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! ♥ Aurinkoista viikon jatkoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, vastaamme siihen varmasti! :)