3 x lämmin juoma

Emonen: Teen pikkutuunaukset

Juon paljon teetä ja etenkin talven lähestyessä lämmittelen usein teekupillisen äärellä. Yleensä juon teen "paljaaltaan" ilman sokeria, hunajaa tai maitoa, mutta nyt aloin pohtia, miten teehen saisi hieman lisää makua.


Haudutin pannullisen Vihreä Paratiisi -teetä ja kokeilin kolmea tuunausvaihtoehtoa: vaniljasokeria, kanelia ja sitruunamehua. En juurikaan tykkää happamista mauista, joten sitruunalla tehostettu tee ei ollut yhtään minun juttuni. Vaniljasokeri puolestaan tuoksui selvästi, mutta teessä maistui lähinnä makeus - ei vanilja. Ehkäpä vaniljaesanssi tai aito vanilja toimisivat hieman paremmin? Kaneli antoi teehen kivan jouluisen maun ja tykkäsin siitä eniten.


Näin flunssakauden lähestyessä inkivääri voisi olla hyvä lisä teehen, ja voihan siitä tehdä yksistäänkin hyvän flunssajuoman. :)


Taina: Marianne-kaakao

Kaakao on aina ollut yksi suosikkijuomistani, vielä aikuisenakin.:) Äitini kertoo, että minua odottaessaan hänellä oli kaakaohimo, mitä ei ole sen koommin, eikä sitä ennen, ilmaantunut! Parasta kaakao on lämpimänä ja maitoon tehtynä. Tähän postaukseen kokeilin kaakaon sekaan Marianne-crushia, leivontaa varten hankittu pussi kun oli pyörinyt laatikossa jo pidemmän aikaa.
  



 

Lämmintin maidon ja lisäsin kaakaojauheen, sekä Marianne-murskan. Maito oli sen verran kuumaa, että murska liukeni lähes kokonaan juomaan. Vain lusikkaan jäi lopuksi hieman Mariannen kovaa kuorta. Marianne antoi kaakaoon kivan mintun maun. Tykkäsin!

Heidi: Herkkukaakao

Mikä lämmittäisikään kohmeisia sormia ja kipristävää nenänpäätä syksyisten pihahommien jälkeen paremmin kuin kuuma kaakao?


Kun ei juo ollenkaan kahvia eikä juuri teetäkään, tekee usein mieli tuunailla kaakaota. Kunnon pursotukset kermavaahtoa ja pieni ripaus raastettua suklaata päälle. Viime vuonna vaahtokarkit maistuivat höyryävän juoman kanssa.


Ja tänä vuonna olen muutaman kerran vaihtanut lusikan karkkikeppiin, nam!

Mikä on sinun suosikkijuomasi viilenevinä syysiltoina?

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Se ja sen monet kaverit ovat kotiutuneet meille lahjoina ja tykkään niistä kyllä paljon! Virkkaamalla päällystetyt pullonkorkit ovat aika ihanat! :)

      Poista
  2. Hauskoja juomatuunailuja teillä kaikilla! Ja ihan mahtavaa kun olette yhdistäneet voimanne tähän blogiin ♥ Yksi lempikaakaotuunailuistani on laittaa joukkoon lusikallinen minttuhunajaa (sieltä Heidin lähellä tuotettua). Tulee autoilijallekin sopiva minttukaakao :) Kivaa alkavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuhunaja kaakaossa kuulostaa hyvältä! Pitäisikin tutustua itsekin rohkeammin makuhunajiin. :)

      Oikein mukavaa viikkoa myös sinne! :)

      Poista
    2. Hei kiitos vinkistä Anu! Tuota täytyy testata - kehtaa hörppiä keskellä päivääkin. ;)

      Poista
  3. Oi mitä ihania herkkuja! Teen tuunauksesta inkivääri on hyväksi havaittu. Uutan itse inkiväärijuomaa ja sitä käytän siltään, teessä ja ruuassa. Tee taitaa olla se yleisin herkkujuomamme, mutta kyllä lumiukkosoppakin maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, uutettu inkiväärijuoma kuulostaa mielenkiintoiselta! Se on varmasti monikäyttöinen!

      Poista

Kiitos kommentistasi, vastaamme siihen varmasti! :)