3 x unelmia vuodelle 2016

Emonen: Uusia taitoja, omia hetkiä ja tavallista perhe-elämää

Taaksejäänyt vuosi 2015 on piirtynyt mieleen kiireisenä ja lyhyiden yöunien väsyttämänä. Taloa emme ole rakentamassa enkä ole työelämässä, mutta viime vuosi taisi olla hyvää esimakua niistä kuuluisista ruuhkavuosista. Vuosi oli silti hyvä ja hieman paremmilla yöunilla kelpaisi vallan mainiosti myös tänä vuonna. Toivon vuodelle 2016 tasaisen tavallista perhe-elämää ja odotan suurella mielenkiinnolla, mitä kaikkea tytöt ehtivät vuoden aikana oppia. Lisäksi on muutama unelma, joiden toteutuminen olisi ihan huippujuttu:

Kaksistaan ihan vain me kaksi - voi kunpa tämän vuoden aikana järjestyisi viime vuotta enemmän aikaa olla hetkittäin kahdestaan Miehen kanssa. Ihan huippua olisi, jos pääsisimme kahdestaan yönylireissuun vaikka kesällä!

Koti kuntoon vihdonkin - olemme asuneet kesällä täällä kolme vuotta, mutta silti on muutamia juttuja, jotka ovat jääneet roikkumaan. Ehkä tämän vuoden aikana ehdimme laittaa ne lopulta kuntoon!

Intoa ja ideoita - nyt kun viime vuoden väsymys alkaa olla selätetty, tuntuu olevan enemmän jaksamista ja aikaa omille ideoille ja tekemisille. Ehkäpä tänä vuonna otan taas telkkarin äärelle kasan käsitöitä tai käytän illat tietokoneen sijasta askartelujen ja tuunausten parissa!

Näiden isojen unelmien lisäksi on paljon pieniä, lähitulevaisuuden haaveita ja unelmia. Yksi niistä oli jäätyneiden saippuakuplien kuvaaminen ja kuten instagramissa ja iloitsin, tänään pallot onnistuivat kohtuullisesti!


Taina:Tavallista arkea siitä nauttien

Vuosi 2015 on hyvän matkaa takanapäin ja katse on suunnattu tulevaan. Pääasiassa mieleeni on vanhasta vuodesta jäänyt vai mukavia asioita, päällimmäisenä ehkä perheen yhteinen matka Amerikkaan. Epäilen, että samalla kokoonpanolla tuskin enää tulevaisuudessa reissaamme, esikoinen alkaa kuitenkin jo lhestyä täysi-ikäisyyttä! Monenlaiset kotiprojektit olivat viime vuodelle ominaisempia kuin aiemmin. Kymmenessä vuodessa koti alkaa selvästikin kaivata päivitystä. Jonkun verran perheenjäsenten sairastelua ja appiukon kuolema ovat niitä ikävämpiä asioita, joita viime vuonna tuli koettua. Mitä sitten tulevalta vuodelta toivon.

Lapset kasvavat kovaa vauhtia, ja meillä on viime vuonna ollut huomattavan paljon enemmän kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa. Aloimme lenkkeilemään ja retkeilemään kahdestaan, samanlaiset tuulipuvut on vielä hankkimatta.;D Näitä yhteisiä ulkoiluita toivon tulevaltakin vuodelta, ja onpa haaveissa ollut jo pidempään kaupunkiloma jonnekin kahdestaan. Ehkä se tänä vuonna toteutuu pitkästä aikaa.

Toisaalta odotan ja toivon niitä tavallisia hetkiä koko perheen kanssa kotona, ei sen tarvitse olla edes yhteistä tekemistä, vaan sitä, että me olemme vielä tässä yksikössä olemassa. Yritän valmistaa itseäni vähitellen siihen ajatukseen, että esikoinen ei enää montaa vuotta kotona asu. Muutto aikanaan tulee olemaan varmasti kova paikka minulle. Niinpä tahdon nauttia tästä vallitsevasta perhetilanteesta niin kauan kuin voin!

Viime vuonna kotia tuli tosiaan laitettua monen vuoden edestä. Juuri nyt en näe montaa paikkaa täällä, missä olisi tarvetta muutokseen. Ainahan sitä kuitenkin saa haaveilla! En ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon rantatontin suhteen, josta kirjoittelin täällä. Luultavasti tontin osto merkitsisi tämän kodin myymistä ja isoa muutosta asumiseen muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Pitkän aikavälin haaveena minulla on, että voisimme rakentaa uuden kodin, jonka ikkunasta saisi ihailla järvimaiseman vaihtuvia vuodenaikoja. Ensimmäinen etappi kohti tuota haavetta olisi tontin hankkiminen...


Heidi: Arki muuttuu, muutunko minä

Viime vuosi oli turvallinen. Suunnitelmissa oli aloittaa työt viiden kotiäitivuoden jälkeen, mutta loppujen lopuksi sain olla vielä lasten kanssa kotona. Toki suuri muutos tapahtui esikoisen aloitettua syksyllä esikoulussa, mutta muutos on ollut pelkästään positiivinen. Joka päivä silti odotan, että saan hakea hänet kotiin.

Tämän vuoden suurin haave on keksiä mikä minusta tulee isona. Lisäksi haluaisin kehittyä valokuvauksessa sekä pianonsoitossa.

Toivon, että parisuhteelle löytyisi viime vuotta enemmän aikaa. Olen pitkään haaveillut hyvin nukutusta hotelliyöstä hotelliaamupaloineen. Meillä kyllä lapset antavat nukkua (nyt pitää vissiin koputtaa puuta), mutta silti pieni irtiotto arjesta olisi paikallaan. Haaveilen myös koko perheen ulkomaanmatkasta - johonkin kivaan pikkukaupunkiin.

Kesä 2016 tulee olemaan oikea rakkauden kesä ♥ Oma sekä miehen sisko menevät naimisiin. Kahdet polttarit, kahdet häät - UPEAA! Toivonkin näyttäväni hyvältä heinäkuun puoliväliin mennessä. Elämäni ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, että haluan pudottaa muutaman kilon, jotka ovat salakavalasti tulleet viime vuoden aikana. Olen aina ollut alipainoinen ja voinut syödä ihan mitä tahansa ihan miten paljon tahansa. Ilmeisesti olen tullut vanhaksi. :D Tai sitten joka ilta ei voi syödä suklaalevyllistä tai sipsipussillista ilman seuraamuksia... On vähän karannut käsistä tämä herkuttelu. Vähemmän herkkuja, enemmän lenkkejä - se voisi olla vaikka vuoden 2016 mottoni!


Millaisia unelmia teillä on tälle vuodelle?

4 kommenttia:

  1. Hauska lukea miten samanlaisia haaveita teillä kaikilla on - ja niitä samoja löytyy myös täältä päästä. Itselläni postaus vielä luonnoksena, mutta samoja elementtejä siellä tuntuu olevan.
    Toivon, että unelmanne täyttyvät ja tämä vuosi on vielä parempi kuin viime vuosi!
    Pakkaspäiväterkuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tosiaan huomata, kuinka samanlaisia haaveet lopulta ovat! Selvästi haaveiden ei tarvitse olla mitään erityisiä, isoja haaveita, vaan aivan tavallisetkin, arkipäiväiset haaveet ovat tärkeitä. :)

      Poista
  2. Emosen jäätyneet saippuakuplat hurmaavat!
    Ja haaveissa on hyvä elää, ne voi myös monesti toteuttaa, onneksi!
    Kiitos kun jaoitte toiveenne ja haaveenne kanssamme!
    Arki on juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :) Arki todellakin on sitä parasta juhlaa, vaikka välillä sen hienoutta ei ehkä ehdikään huomata. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, vastaamme siihen varmasti! :)