3 x marraskuinen koti

Emonen: violettia, oranssia ja fuksiaa

Keittiömme on ollut jo jonkin aikaa violetti, mutta nyt marraskuun kunniaksi myös olohuone sai hieman syksyisemmän värityksen. Meidän loppuvuosi on tehty violetista, oranssista ja fuksiasta, mutta ehkä lähempänä joulua mukaan tulee hieman punaistakin.




Taina: Pesämäistä tunnelmaa

Alkusyksyn väistyttyä huomaan lempivärieni olevan mustaa ja harmaata. Outo juttu, sillä kun lisää yhtälöön vähenevän valon määrän, saa lopputulokseksi jotain melkoisen synkkää. Lienee kysymys siitä kuuluisasta pesän rakentamisesta. ;D Onneksi harmaansävyjä on vaaleampiakin, ja toisaalta marraskuussa saa poltella kynttilöitä aamusta iltaan (ainakin vapaapäivinä), ja kaikki pallovalot on taasen viritetty paikoilleen. Takkakin tuo lämpöä ja valoa lähes joka päivä.


 



Pesänrakennuksen lisäksi joku näkymätön voima yrittää ohjata elimistöä keräämään vararavintoa talven varalle. Olen koko syksyn syönyt säntillisesti ja vastustanut esim. leipomista, koska sittenhän ne leipomukset on jonkun syötävä...Marraskuun tullen huomaan kiusausten vastustamisen valtavan vaikeaksi, leipoakin olen ehtinyt jo kaksi kertaa reilussa viikossa!

Heidi: Tunnelmavaloa ja ripaus vihreää

Meillä melkein ympäri vuoden palavat pallovalot ovat saaneet muutaman tähtivalaisimen kaverikseen tähän marraskuun pimeyteen. Lämpimiä lampaantaljoja sekä pehmoisia peittoja on levitelty ympäri kotia ja kukkien väriloisto on vaihtunut muutamaan katajan oksaan.







Pieni Lintu - MakroTex challenge

25 kommenttia:

  1. Kivoja erilaisia koteja :)

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmallisia koteja - värejä, harmoniaa, pehmeyttä - kaikkea ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja kaikki niin selvästi kirjoittajansa näköisiä! :D

      Poista
  3. Marraskuu vaatii jo jotain uutta, että jaksaa tässä pimeydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Meillä ainakin olohuoneen verhojen ja mattojen vaihto piristi valtavasti. :)

      Poista
  4. Värikästä. Ja havut sopivat kerta kaikkiaan hyvin tunnelmaan. Kaunis kokoelma erilaisia ideoita.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havut ovat ihana ja kotoisa merkki lähestyvästä joulusta. :)

      Poista
  5. Ihanan värinen olohuone :)

    VastaaPoista
  6. Onpa kivoja erilaisia koteja! Mun lemppari on toi "mansikkatilanmailla " pirteitä värejä löytyi ekassa setissä ja se tekee hyvää tälläi harmaaseen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit kommentoimassa Irkkunen! Mansikkatilan mailta löytyy kyllä ihanaa harmoniaa. :)

      Poista
  7. Minusta on niin hienoa että olette yhdistäneet voimanne. Miten samaan asiaan voi löytyä erilaisia näkökulmia. Kauniita kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa! Kiva kuulla! :) On kyllä hauska huomata, kuinka erilaisia mutta silti jollain tapaa samanlaisia näkökulmia on moniin asioihin!

      Poista
  8. Minusta on niin hienoa että olette yhdistäneet voimanne. Miten samaan asiaan voi löytyä erilaisia näkökulmia. Kauniita kaikki!

    VastaaPoista
  9. Onpa hauska blogi-idea. Ryhdyin lukijaksi. Ihania koteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Noksu! :) Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  10. Ihania kuvia ja kauniita sisustuksia. :)

    VastaaPoista
  11. Pitää minunkin kaivaa verhot ikkunaan, jotta saa marraskuun piiloon! Hienot erilaiset kodit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Minä puolestani laitoin tähdet ikkunaan peittämään marraskuun pimeyttä.

      Poista

Kiitos kommentistasi, vastaamme siihen varmasti! :)